maanantai 29. lokakuuta 2018

Paska päivä!

Tänään ei käynnistyny mopo ollenkaan! Aamulla oli ihan kiva fiilis mutta sitten käytiin puolison kanssa laskuja läpi, sain niistä maksimaalisen ärsytyksen päälle ja sitten tapahtui sellainen domino-efekti.

Mies lähti töihin ja ajattelin nollata tilanteen katsomalla jotain sarjaa samalla kun viikkaisin pyykkejä. Kotona opiskelevan etuja. No sillä nanosekunnilla kun sain sarjan katsomisen päähäni, tajusin kaapissa olevan sipsipussin, mikä oli jäänyt lauantailta. Suoraan päätin, että nyt ansaitsen herkkuja ja aloin mättää sipsiä naamaan samalla kun katsoin netflixiä. Ei ollut mikään netflix&chill, vaan netflix&rage! Hiiteen pyykit, ne mihinkään karkaa!

Aikani vedeltyä sipsiä, iski morkkis. Mitä ihmettä teen? No kulautin vielä ison lasin cocista perään ja hautauduin peittojen alle, minä mitään lounasta ala laittamaan. Heräsin kuola poskella 15.15 kun tytär tuli kotiin koulusta ja vähän säikähdin, että olen nukkunut monta tuntia. Ärsyynnyin tästä tietysti lisää. Ja hiton syödyt sipsit, en varmaan syö välipalaakaan!

17 jälkeen olin jo niin nälissäni, että oli pakko alkaa miettimään iltaruokaa. Onneksi löytyi lämmitettävää ruokaa. Mutta kasviksille en suonu siinä vaiheessa edes ajatusta. Päässä jyskytti ja tajusin, etten ollut juonut muuta kuin aamukahvin ja cocista. Kirjoitin pt:lle, että hittoon koko homma, en osaa syödä. Kirjoitin ja pyyhin, uudestaan ja uudestaan. Jollekinhan tämä vitutus pitää purkaa. Lopulta en onneksi lähettänyt hänelle mitään. Söin ruokaa ja pelasin lasten kanssa hetken pleikkaria. Se muuten tasoittaa pulssia kivasti. Not! Siitä sain kivasti uudet kierrokset ja aloin pommittaa miestä joka ei ollut vielä kotona. Kiva varmasti tulla kotiin, kun vaimo käy kuumana..



Lasten käydessä iltatoimille, päätin että lähden lenkille. Ennen kuin kiehuu yli. Mutta varmaan en kerro tästä päivästä kenellekään! Humahtaisi seuraajat nolliin. Sitten mietin, että jos itse lukisin tämmöistä blogia, tahtoisin lukea myös näistä päivistä. En vaan niistä kivoista, vaan kaikista. Eteisessä kun vetelin kenkiä jalkaan, poikani tuli ihailemaan miten reipas olen. Meinasin puuskahtaa heti, että enhän ole, maannu koko päivän! Mutta miksi määrittelisin itseni heikkojen hetkien mukaan? Onneksi sain nielaistua sen ajatuksen ja loikkasin ulos.

Ensimmäiset 10 minuuttia painelin lenkillä kauheaa vauhtia, sitten alkoi olo helpottaa ja tiputin vauhtia. Kävelin kaikkiaan 45 minuuttia, teki kyllä hyvää. Nyt menen saunaan ja unohdan koko päivän kierrokset, saunan jälkeen syön hyvän iltapalan ja menen nukkumaan. Huomenna on uusi päivä ja uudet mahdollisuudet mihin vain! Ei paska päivä minusta paskaa tee.

-Laura

*instagram: melkein puolet minusta
* facebook: melkein puolet minusta
* sähköposti: melkeinpuoletminusta(@)gmail.com

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Lomaviikon haasteita.

Ollaan oltu tämä viikko lomalla ja hyvin nopeasti huomasin ruokailurytmin taantuvan myös lomamoodiin!

Aamupalalle ei ollut ihan niin kiire, sitten venyi lounas.. Venyteltiin yöpuvussa vielä iltapäivällä! Poikkeuksena treenipäivät, sinne en kehdannut hiihtää yömekossa. 

Eikä tämä nyt varmaan niin vakavaa ole, lomalla ei olla aina. Mutta huomasin, että kun en kerennyt lomailultani syödä päivän mittaan tarpeeksi säännöllisesti, oli iltaisin paljon enemmän mielitekoja! Ihan semmoista kaappien penkomista, olisko jossain jotain hyvää. Mutta tähän tietysti auttaa se, ettei niitä herkkuja ole jemmassa. Ja onneksi on liian laiska lähteäkseen kaupalle. Joskus hyötyä laiskuudestakin siis!



Huomenna alkaa arki, ihan kiva! Vaikka lomailu tuli kyllä tarpeeseen ja rötväilystä saa arkeenkin uutta vauhtia. Lomaviikolla tarkkailin ruokailua, miten voisin tehdä ateriasta paremman. Kuvia löytyy instasta! Kasviksen kanssa ollut vähän laiskuutta, niiden kanssa ryhtiliikettä siis ohjelmassa.

Mitä muilla lomailussa haasteina? Vai sujuuko lomallakin kaikki niin kuin arkena?

-Laura

* Instagram: melkein puolet minusta
* Facebook: melkein puolet minusta
* Sähköposti: melkeinpuoletminusta (@) gmail.com (poista sulkeet)

tiistai 23. lokakuuta 2018

Vihollisesta ystäväksi!

Istuin äsken saunan lauteilla ja mielessä alkoi pyöriä seuraava blogiteksti! Harmi kun sinne ei voi läppäriä viedä, melkein kirjoitin ajatuksia ylös saunan ikkunaan.

Mulla on muutama vihollinen ollut pitkään. Pirkko ja Petteri, oikealta nimeltään peili ja vaaka. Monet kerrat on tehnyt mieli vetää peili rusetille ja vaaka solmuun! Tottahan se on näiden esineiden vika, että olen ylipainoinen!

Vaaka on tullut sängyn alta esiin aina, kun on alkanut dieetti tai sekopäinen ja lyhytkestoinen urheileminen. Vaa'alla loikin aamusta iltaan. Totta nyt tuloksien on heti tultava näkyviin. Välillä vaa'an kanssa tanssittiin ilosta mutta suurin osa oli sitä halua vetää koko kampe solmuun. No peili sen sijaan on ollut elämässä aina, eihän sitä ilman voi oikein elää. Pakko tarkistaa heti aamusta onko naama yön jäljiltä vinossa.. Peilin edessä olen käynyt sitä kamppailua ulkonäöstäni. Milloin on tukka huonosti, miksi sekin kasvaa niin paksuna. Ja milloin olen puristellut itseäni vihaten, nykinyt vaatteita ja pyörinyt tuskaisena.. Ja sitten peili rusetille! Yläasteella läväytin yhden peilin sirpaleiksi, kun en saanut hiuksia ojennukseen. Peilin vika.

Viimeisen vuoden olen tehnyt peilin kanssa ystävyyttä. Vaaka on jäähyllä edelleen, se ei osaa käyttäytyä. Ei, vaan minä en osaa leikkiä sen kanssa. Menee liian totiseksi. Nyt kun eilen hyppäsin kuntosalilla vaa'alle, sydän hakkasi rinnassa mutta tosiaan, paino oli tullut alas 4 kiloa. WUHUU! Ja tänään pariin kertaan yllätin itseni seisomassa peilin edessä. Sipaisin kaksoisleukaa, piirsin leuan reunaa. Silitin takamusta ja heilautin tukkaa. Vielä en näe mistä hävinneet kilot on lähteneet, niistä ei jäänyt koloa. Mutta katsoin itseäni hyväksyen. Vain minä tiedän, mitä peilistä katsova nainen on kokenut ja mistä selvinnyt. Vain minä tiedän, mihin kaikkeen vartaloni on taipunut katkeamatta.
Ja tänään minä katsoin itseäni rakastaen!


Samaa toivon kaikille. Ei ne kilot tai eletty elämä meitä määritä, sen me teemme itse. Tehdään se hyväksyen ja rakastaen! Ja jos ja kun se paska fiilis tulee, kun mikään ei tunnu hyvältä.. Antaa sen tulla, mutta antaa sen myös mennä.

-Laura

* instagram: melkein puolet minusta
* facebook: melkein puolet minusta
* sähköposti: melkeinpuoletminusta(@)gmail.com (poista sulkeet)

maanantai 22. lokakuuta 2018

1kk tilanne katsaus+ yhteistyö!

Ensimmäinen kuukausi on vierähtänyt leppoisasti ja nopeasti! No okei, aina ei ole ollut kovin leppoisaa ja hiki on virrannut, mutta nopeasti kuukausi meni! Lihaksissa on tuntunut tekeminen ja syömistä on harjoiteltu.

Tänään oli taas treenit Classic gym- salilla Luomu Pt:n kanssa ja ensimmäisenä sain kiivetä puntarille. Sehän on kotona piilotettu, joten pikkuisen jännitti olisiko paino lähtenyt jo alaspäin. Muutamasti tuossa välissä on jo katsottu painoa ja se on heilunut plussalla ja miinuksella. Kotona olin jo takamusta taputellut, hiukan se tuntui erilaiselta mutta mistä sitä tietää.. Kun tarpeeksi itseään silittelee, tuntuuhan sitä erilaiselta! Mutta tänään lukemat jäi NELJÄ KILOA MIINUKSELLE! En voi kuvailla miten kevyt fiilis mulla nyt on! Tästä saa hyvää boostia jatkaa samaan malliin touhuja.

Mutta nyt seuraavaan asiaan. Vihjailin jo viime viikolla, että luvassa on yhteistyöasiaa! Ensinnäkin olen aivan tosi ylpeä, että saan tehdä yhteistyötä juuri tämän firman ja näiden ihmisten kanssa.

Ensimmäinen yhteistyökumppani on Classic Gym- kuntosali! Ja Classic Gym- Oulu tarjoaa teille lukijoille -20% alennuksen kuukausikortista! Alennus koskee uusia sopimuksia ja alennuksen saat koodilla laura20. Kuntosali löytyy tosiaan Oulusta ja käyn itse siellä treenaamassa. Salilla on mukava ja leppoisa tunnelma, salilla treenaa niin ammattilaisia kuin aloittelijoita! Tällä salille et maksa liittymismaksuja eikä tarvitse sitoutua loppu elämäksi.



Kulkukortilla pääsee kulkemaan maanantaista sunnuntaihin 05-24, tuossa välissä voi vaikka nukahtaa.  Käytössä olevat laitteet löydät täältä. Omia suosikkeja on alakerran työntökelkka ja pitkä suora missä voi harppoa kyykkyjä! Tule nykimään hihasta jos näet minut salilla, treenikaveriksikin saa lähteä!

-Laura

*instagram: melkein puolet minusta
*sähköposti: melkeinpuoletminusta(@)gmail.com (poista sulkeet)

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Raketit mukana salilla!

Kävin eilen lasten kanssa salilla. Menomatkalla juteltiin miten salilla tulisi käyttäytyä, mikä olisi sopivaa toimintaa siellä ja miten muita tulisi huomioida. Kun poikani kysyi, onko siellä liaaneja missä voisi roikkua, mietin mielessäni että elämästä ei ainakaan puutu jännitystä!

Classic gym:lla oli avoimet ovet ja paikalla oli siis muutama muukin. Aulassa vielä mietin, että miksi ihmeessä läksin kahden raketin (= lapsien) kanssa salille! Olen siellä oman mukavuusalueeni ulkopuolella reilusti ja kaiken huipuksi olen ensimmäistä kertaa salilla ilman pt:n tukea. Jäisikö meidän jälkeen muuta kuin savuavat rauniot? No aulassa kun jo oltiin, ei auttanut enää perääntyä. Pukuhuoneen kautta salin puolelle ja matkalla poikani tuumaili, ompa kiva että täällä on tämmöinen discomusiikki!

Mennessä yritin sivusilmällä vilkuilla muita salilla olijoita häiritsikö heitä lasten läsnäolo, mutta kaikki olivat keskittyneitä omaan tekemiseen, enkä sitten alkanut haastattelemaan ketään. Peräkanaa lasten kanssa painelimme alakertaan ja aloimme jonossa harppomaan kyykkyjä. Pian tieysti lapset löysivät kilpailuvietin ja jännittyneenä odotin alkaisiko kohta sali raikamaan. Ilmeisesti kuitenkin heilläkin oli tekemistä kyykyissä, ja tilanne pysyi rauhallisena. Hyvä näin, itse kun puuskutin kyykkyjen parissa.


Touhuilimme treenin hyvässä tahdissa ja jos meinasin väsyä, lapset laittoivat vauhtia. Minikokoisia valmentajia siis hekin. Lopuksi hörpittiin vettä ja venyteltiin, kaikinpuolin mukavat treenit vaikka aika jännät! Ja kuntosalikin jäi pystyyn, käy vaikka katsomassa!

-Laura

* Instagram: melkein puolet minusta
* Sähköposti: melkeinpuoletminusta(@)gmail.com (poista sulkeet..)

perjantai 19. lokakuuta 2018

Miten lihavuus rajoittaa minun elämää?

Uskottelin pitkään, ettei ylipaino rajoita mun elämää millään lailla. Oon ehkä väsyneempi ja ulkonäköön vaikuttaa, mutta muuten ei vaikutusta. No sehän on ihan puppua ja pikkuhiljaa oon sen myöntänyt itselleni. On "helppoa" elää ravilaput silmillä ja paahtaa vaan menemään, miettimättä missä elämässään menee.

Nyt kun mietin sitä kaikkea mihin olen antanut ylipainon vaikuttaa, olen ennen kaikkea surullinen ja vihainen itselleni, että päästin tilanteen näin pitkälle. Olen antanut syömisen hallita itseäni ja sen haluan nyt muuttaa.

Mutta sen sijaan, että alkaisin luetella negatiivisia asioita, käännänkin ne toisin päin ja muodostan niistä haaveita! Tässä tulee top5- haaveet juuri nyt!

Haaveilen..

1. Kumisaappaista! Siis ihan oikeasti, syksyn tullen olisi mahtava vetää kumpparit jalkaan ja loikata vaikka lammikkoon! Mutta koska pohkeet ovat kuin ponttonit, olen joutunut vain haaveilemaan kumppareista.

2. Ulkoiluvaatteista! Olen viime vuosina löytänyt kyllä toppatakin kaveriksi toppahousut, mutta onhan ne sellaisia räjähdysalttiita kamppeita. Menet kyykkyyn silmät kiinni, varmasti repeää joku sauma! 

3. Juoksemisesta! Olisi mahtava vetää lenkkarit jalkaan ja paahtaa pitkin kylän raittia. Mutta jos hengästyy jo kotiportaissa, on juokseminen vielä haaveena.

4. Paremmasta voinnista! Onhan se ihan varma, että 65kg ylipaino vaikuttaa jaksamiseen. Kroppa tekee koko ajan liian isoa työtä vain perustoimintoihin. En halua edes ajatella millaisessa paineessa mun sydän on.

5. Istumisesta! Olis kiva istua käsinojalliseen penkkiin, ilman että puolet persuksesta tulee yli jostain välistä. Tämä vähän naurattaa haaveena, mutta ihan oikeasti! Ahtaimmat penkit jää takamukseen roikkumaan kun nouset ylös.. Ja olis ihana istua lentokoneeseen, ilman että istuu naapurienkin penkillä.

Aika arkisia haasteita. Mistä sinä haaveilet? 

Ihanaa viikonloppua kaikille, meillä alkaakin syysloma!

-Laura

Ps. Löydät minut myös instagramista, melkein puolet minusta- nimellä.



torstai 18. lokakuuta 2018

Pullukka treenaa!

Eilen oli treenipäivä ja Markon treenien jälkeen ei edes sormi eilen liikkunut, joten kirjoittelu jäikin tälle päivää! Ei vaiskaan, hengissä ollaan ja fiilis on hyvä!

Alunperin en meinannut oikeasti lähteä salille. Meinasin, että käyn lenkillä ja vähän uimahallissa lillumassa. Kohta huomasin, että vedän jumppatrikoita jalkaan ja kyykkään salilla. Vaikka olen liikkunut suhteellisen vähän koko elämäni aikana, olen ollut sellainen varusteurheilija. Löysin kaapista salille soveltuvat kengät ja muut vermeet hikinauhoja myöten. Kengistä piti kirjaimellisesti pyyhkiä pölyt pois, mutta hyvin solahtivat jalkaan.

No olen vuosien varrella myöskin käynyt useammalla salilla lyhyen aikaa treenaamassa milloin milläkin tyylillä. Olen repinyt itseni tapoksiin kahvakuula- tunnilla ja pelännyt, että kahva irtoaa otteesta ja teilaa mennessään puolet jumppaajista. Olen hävennyt itseäni, tuskaillut ja pyörinyt laitteiden ympärillä kysymysmerkkinä. Kerran jopa kuulin pukuhuoneessa supinaa, että miksi nuo läskit täällä käy, nehän on aina läskejä. Ja kyllähän nämä kirpaisee vaikka miten ajatteleekin, niitä kahta aivosolua mitä tälläisten ihmisten päässä liikkuu..

Mutta nyt on siis käyty Classic gym- salilla LuomuPt:n ohjauksessa. Käyn kaksi kertaa viikossa ja Markolla on sellainen hauska tyyli, että se vaihtaa liikkeitä aika usein joten aina saa mennä pelko perseessä, että millaisessa kolmiloikassa nyt kyykätään tai roikutaan.
Mä olen ihmisenä sellainen, että haluan mieluusti nähdä tulevaan ja ennustaa pikkuisen kaikkea. Silleen, että saa lietsottua itsensä varmasti sopivaan paniikkiin. Mutta nyt joko tehdään samaa kuin viime kerralla tai ei, muusta ei tiedä varmaksi kuin että liikuttua tulee.


Salille menen aina melko neutraalilla fiiliksellä, en mitenkään innosta puhkuen ainakaan vielä. Sitten eka kierros on sellainen mitä p*askaa tämä on ja miksi olen täällä. Toinen kierros alkaa tuntua ihan kivalle, tulee hiki ja hetkittäin tulee sellainen epäilys, että onko tämä ihan kivaakin jopa. Kolmas kierros on sitten jo sellainen, ei kai tähän pysty KUKAAN! Ja silloin on pt:n tsemppi tärkeää! En edes valehtele jos sanon, että en tekisi puoliakaan määristä yksin mitä teen ohjattuna. Ja voin kertoa, että lihakset on ollu kipeenä ja pahimpina päivinä on pitäny käydä mitä eriskummallisempien asentojen kautta istumaan, ettei muka kävis niin kipeää. Eihän se tietysti mitään ole auttanut mutta lapsia se on naurattanut! Ja vielä ainakin näköjään meitäkin pt:n kanssa naurattaa!


-Laura


Ps. Klikkaa instassa seurantaan melkein puolet minusta- tili! Tulossa ensiviikolla yhteistyöasiaa 👍
Olen hurjan otettu, miten moni on käynyt täällä lukemassa. Laitelkaahan myös kommentteja ja ajatuksia tulemaan.




tiistai 16. lokakuuta 2018

Ihana tyttö täällä!

Kun olin pieni, olin taputtanut itseäni ihailevasti rintakehään ja tokaissut: ihana tyttö täällä! Äitini tietysti kertoi tämän, oma muisti ei riitä sinne asti. Hyvä jos muistan aamuisin missä olen.

Jossain matkan varrella tämä ajatus hävisi. En ole pitänyt itseäni minään vuosiin. Kaikkeen mihin ryhdyin, ryhdyin epäilevänä. En onnistuisi kuitenkaan. Aina yritin mutta on sanomattakin selvää, että jos lyttää itse itseään aamusta iltaan, onhan sillä kaikkeen vaikutus.

Tälle päivälle minulla oli suunnitelmat valmiina. Aamutoimien jälkeen ottaisin hyötyliikuntaa nimeltä siivous ja sitten kävisin päivällä vielä nauttimassa aurinkoisesta säästä lenkkeilyn merkeissä. Heräsin 7.00 jyskyttävään pääkipuun ja tiesin suurimman osan päivästä valuvan sängyssä hukkaan. Minulle on iloksi suotu migreeni, joka suurimman osan ajasta päästää suht helpolla mutta välillä se pistää pimeään huoneeseen makaamaan. Ja tänään oli sellainen päivä.

Aikaisemmin sätin itseäni hirveästi mm. myös migreenistä. Jotain olin tehnyt väärin, vähintäänkin nukkunut väärässä asennossa. Nyt työstän tätä aivan hirveästi. Mitä sitä suotta sättimään, tämä päivä meni miten meni ja huomenna on uusi. Mutta käyn tätä keskustelua itseni kanssa päivittäin, onneksi keskustelu tapahtuu päässäni, etten sentään ääneen messua kaikkea mitä mielessä pyörii.

Istuin eilen Pt Markon kanssa ruoka-asioista keskustelemaan ja jossain hienojen käppyröiden välissä Marko tuumasi, ettemme tarvitse mitään negatiivista mieliin pyörimään. Ja tämä on ihan totta. Vielä minä sen negatiivisen röllin tiputan olkapäältä pois ja jätän vain sen ihanan tytön sinne keikkumaan.

Sillä sehän minä olen, ihana tyttö ja tänään kuuntelen sydäntä!




-Laura

Ps. Ja huomenna treenataan!

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kuinka päädyin näin isoksi?

Varmasti joku on jo kerennyt miettimään, kuinka tämmöinen 65kg ylipaino on päässyt syntymään. No lyhyesti jos vastaa, syömällähän se on kertynyt.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen ja ainahan niitä syitä löytyy. Paino saattaa heilahdella eri elämänvaiheissa, tuskin kukaan pysyy juuri samassa painossa koko ikäänsä. Mutta tämmöinen ylipaino ei tietystikkään ole mikään heilahdus vaan ihan kunnon paukku!

Kuten aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, olen aina ajatellut olevani lihava. Jossain vaiheessa tajusin, että NYT olen oikeasti lihava mutta aiemmin en ollut. No, syitä on tosiaan monia. Ehkä suurimmiksi nostaisin liikkumattomuuden sekä tunteisiin sidotun syömisen.

Liikunnasta en ole tykännyt koskaan, vaikka aina siitä tuli ihan kiva fiilis, olen aina joutunut pakottamaan itseni lenkille. Nyt yritän suhtautua liikuntaan neutraalisti, minun ei tarvitse rakastaa liikuntaa mutta liikuttava on. Ja ajan kanssa toivon löytäväni liikuntaan sellaisen suhteen, missä on hyvä olla.

Tunnesyöminen sen sijaan on vaikeampi tapaus. Sitä kun syö silloin kun surettaa, syö silloin kun naurattaa ja jos ei tunnu miltään, kannattaa varmuuden vuoksi silloinkin syödä. Jossain vaiheessa huomasin myös, että iltapainotteinen herkuttelu oli jo ihan tapa. Herkkuja ei tehnyt loppuvaiheessa enää mieli mutta sama se oli herkutella. Jossain vaiheessa karsin herkkujen määrää, silti söin suklaata joka ilta. Joskus joku kauhisteli, että oikeastiko joka ilta? Silloin meinasin ärtyä, millä muulla tämä leivinuunin kokoinen takamus olisi rakennettu? Ja tietysti hartaasti sitä on rakennettu.

Kun menin jännittyneenä Luomu pt:n juttusille, eniten jännitti tietysti se millaisen ruokavalion sieltä saa mukaan. En halunnut mitään ääridieettiä tai kitukuuria, niitä oli jo kokeiltu. Olin huojentunut kun muutoksia alettiin tekemään askel kerrallaan, herkkuja karsittiin totta kai ja kasviksia lisää. Ja nyt on opeteltu. Herkkuja saa maistella joka neljäs päivä. Ja täytyy myöntää, että kun viimeksi unohdin herkkupäivän, niin se yllätti minut itsenikin. Kuvittelin, että suklaat hyppii unissa ja viheltelee kaupassa! Mutta ehkä juju onkin siinä, ettei ole täyskielto. Toki en kuvittele, ettei koskaan enää tee mieli herkkuja. Ja joskus on ollut niin tiukka päivä, että on tehnyt mieli työntää kieli sokerikuppiin.

Yksi iso muutos minulle on myös se, että kotona en käy puntarilla. Olen saanut sen kanssa aina aikaisemmin melkoisen shown aikaan. Päätin aina, että kerta viikkoon saa riittää. Sitten aloin lipsua ja kurkkasin joka aamu, varmuuden vuoksi katsoin painoa myös illalla. Loikin puntarilla sitä tahtia, että siitä olisi saanut kuvattua melkoisen näytöksen.

Joten askel kerrallaan mennään tätä matkaa. Ja aion nauttia parhaani mukaan prosessista!

ps.Blogissa on käynyt mahtava kävijäliikenne, olisi kiva saada teiltä kommentteja ja ajatuksia!
Minut löydät myös instagramista: melkeinpuoletminusta - nimellä.

-Laura


perjantai 12. lokakuuta 2018

Kuka minä olen?

Nyt kun kerran aloitettiin, niin voisi olla hyvä kertoa kuka olen.

Olen 32- vuotias kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Lapset on 7- ja 6- vuotiaat ja ehkä viimein täällä nukutaan täysiä öitä jos vaan itse älyää mennä nukkumaan! Tällä hetkellä opiskelen puutarhuriksi monimuoto-opiskeluna. Asun Oulun kupeessa, Haukiputaalla.

Voisi sanoa, että olen kamppailut koko aikuisikäni painon kanssa. Olen aina pitänyt itseäni lihavana, joskin nyt kun katson esimerkiksi ylioppilaskuvia, voin todeta olleeni väärässä. En ole aina ollut lihava, mutta nyt olen. Ja mieli on siitä hassu kampe, en näe itseäni peilistä katsottuna niin isokokoisena mitä olen. Viime vuosina olen oppinut pitämään itseäni kauniina ylipainosta huolimatta. Kuitenkin tajuan, että nyt on muutoksen aika!

Taustaa sen verran, että olen jojoillut painon kanssa pitkään. Olen kokeillut cambridge- kuurin, jolla muuten mieheni pudotti 30kg neljässä kuukaudessa ja hänellä paino on pysynytkin poissa. Olen laskenut painonvartijoiden pisteitä, hurrannut go fat go:n nimeen ja punninnut ruokia. Olen ollut pitkäänkin ilman herkkuja ja hypännyt salilla, lenkillä ja uimassa. Kiloja on tippunut muutamasta kilosta useisiin kymmeniin. Aina jossain vaiheessa on kuitenkin tullut painon kanssa jumi tai olen pitkästä aikaa syönyt herkkuja, repsahtanut siihen ja lopettanut koko homman. Näin on käynyt aina, koska en ole tehnyt pysyviä muutoksia vaan hakenut oikotietä onneen.

Viime kuun puolella, syyskuussa silmiini sattui facebookissa LuomuPt Markon teksti muurista ja se teksti kolahti niin, että siltä istumalta laitoin viestiä ja kerroin tilanteestani. No Marko pyysi käymään toimistolla ja siitä homma sitten lähti. Itse meinasin vähän vielä miettiä ja tuumia, mutta kohta huomasin, että ne jäi välistä ja alettiin touhuamaan. Parasta tässä on se, että mun ei yksin tarvi miettiä mitä teen ja miten teen, ennenkaikkea saan vauhtia valmentajasta!

Hommat on siis aivan alussa! On jo ehditty treenailla Classic Gym- salilla, lihakset on huutaneet hoosiannaa ja olen mielessäni kironnut kaikki miehestäni valmentajaan saakka. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena on ollut ylpeys, pystyn tähän ja saan muutoksen aikaan! Ja jollain tapaa kipu on ollut mahtavaa, olen elossa!


torstai 11. lokakuuta 2018

Melkein puolet minusta!

Sopivan nimen päättäminen tälle blogille tuntui vaikealle, pyörittelin erilaisia vaihtoehtoja ja kysyin apuakin nimen suhteen. Lopulta päädyin yksinkertaisesti nimeen tavoitteen kautta.

Paljon puhutaan tänä päivänä itsensä löytämisestä, mutta minä olen matkalla jolla aion hukata melkein puolet itsestäni! Puhun tietysti kiloista.

Tavoitteena on siis iso painonpudotus. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi reilu 65kg ja siitä aion kirjoitella täällä. Haluan muistaa kaiken tästä matkasta ja tiedän, että saan vauhtia kirjoittamisesta.

En ole tokikaan yksin tässä, vaan kaverina vauhtia laittaa LuomuPt eli Marko Vähäkangas.
Tällä kertaa ei valita oikoteitä vaan etsitään pysyviä keinoja ja toivottavasti löydän aidon kipinän liikkumiseen

Tervetuloa mukaan matkaan,
Laura