perjantai 12. lokakuuta 2018

Kuka minä olen?

Nyt kun kerran aloitettiin, niin voisi olla hyvä kertoa kuka olen.

Olen 32- vuotias kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Lapset on 7- ja 6- vuotiaat ja ehkä viimein täällä nukutaan täysiä öitä jos vaan itse älyää mennä nukkumaan! Tällä hetkellä opiskelen puutarhuriksi monimuoto-opiskeluna. Asun Oulun kupeessa, Haukiputaalla.

Voisi sanoa, että olen kamppailut koko aikuisikäni painon kanssa. Olen aina pitänyt itseäni lihavana, joskin nyt kun katson esimerkiksi ylioppilaskuvia, voin todeta olleeni väärässä. En ole aina ollut lihava, mutta nyt olen. Ja mieli on siitä hassu kampe, en näe itseäni peilistä katsottuna niin isokokoisena mitä olen. Viime vuosina olen oppinut pitämään itseäni kauniina ylipainosta huolimatta. Kuitenkin tajuan, että nyt on muutoksen aika!

Taustaa sen verran, että olen jojoillut painon kanssa pitkään. Olen kokeillut cambridge- kuurin, jolla muuten mieheni pudotti 30kg neljässä kuukaudessa ja hänellä paino on pysynytkin poissa. Olen laskenut painonvartijoiden pisteitä, hurrannut go fat go:n nimeen ja punninnut ruokia. Olen ollut pitkäänkin ilman herkkuja ja hypännyt salilla, lenkillä ja uimassa. Kiloja on tippunut muutamasta kilosta useisiin kymmeniin. Aina jossain vaiheessa on kuitenkin tullut painon kanssa jumi tai olen pitkästä aikaa syönyt herkkuja, repsahtanut siihen ja lopettanut koko homman. Näin on käynyt aina, koska en ole tehnyt pysyviä muutoksia vaan hakenut oikotietä onneen.

Viime kuun puolella, syyskuussa silmiini sattui facebookissa LuomuPt Markon teksti muurista ja se teksti kolahti niin, että siltä istumalta laitoin viestiä ja kerroin tilanteestani. No Marko pyysi käymään toimistolla ja siitä homma sitten lähti. Itse meinasin vähän vielä miettiä ja tuumia, mutta kohta huomasin, että ne jäi välistä ja alettiin touhuamaan. Parasta tässä on se, että mun ei yksin tarvi miettiä mitä teen ja miten teen, ennenkaikkea saan vauhtia valmentajasta!

Hommat on siis aivan alussa! On jo ehditty treenailla Classic Gym- salilla, lihakset on huutaneet hoosiannaa ja olen mielessäni kironnut kaikki miehestäni valmentajaan saakka. Kuitenkin päällimmäisenä tunteena on ollut ylpeys, pystyn tähän ja saan muutoksen aikaan! Ja jollain tapaa kipu on ollut mahtavaa, olen elossa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti