Kannustava vai lyttäävä lähipiiri?

 Mietin uskallanko kirjoittaa, että kaikilla meillä on lähipiiri. Toivoisin ainakin, että jokaisella meistä on lähipiiri, jonkinlainen tukiverkko. Muodostuu se sitten perheestä, ystävistä, työkavereista..

Isossa elämäntaparemontissa lähipiriin merkitys korostuu. Oli muutos sitten mikä tahansa. Ison ylipainon tiputtaminen on pitkä prosessi ja vaatii tukea. On hurjaa huomata, kuulla ja nähdä millaista palautetta esimerkiksi ylipainoiset saa juuri siltä lähipiiriltä.

Itse olen esimerkiksi kertonut pudottaneeni painoa, ja siihen on tokaistu "hieno homma, mutta onhan tuota vielä mitä tiputtaa.." tai kun aloitin tämän projektin, " tosi hyvä, mutta vuosia tulee menemään.." Aivan kun en tietäisi näitä itsekin, vähän että ensin silittää ja sitten lyö. Sanoisitko alkoholistille, joka kehuu olleensa esimerkiksi kaksi viikkoa juomatta, että onhan noita viikkoja vielä mitä olla juomatta..

Monesti tuntuu, että se lyttääminen on jotenkin helpompaa, vai livahtaako se ajattelematta luonnostaan? Olisiko niin vaikeaa kehua, tsempata.. Kysyä vaikka lenkille tai kuunnella toisen fiiliksiä, ilman että työntää negatiivisuutta toisen muutostyöhön.

Koskaan ei nimittäin tiedä missä vaiheessa henkisesti elämäntapamuuttuja on, kaipaisiko tsemppiä ja musertuu kuittailun alle? Harva kai tuollaisesta kommentoinnista saa mitään, ehkä joku voi saada lisää vauhtia että minäpä näytän.. Mutta epäilen.

Sen varalta, että kaipaat juuri nyt kannustusta: Minä uskon sinuun, muutos ja päivä kerrallaan! Et ole yksin tässä suossa, yhdessä täältä noustaan. Minulle saa aina laittaa viestiä, kommentteihin tai instagramin puolella. 

-Laura

Sinulle joka yrität!

Törmäsin tuossa muutamia päiviä sitten Forum24 lehden tekstiviestipalstalla oheiseen tekstiin. Ja vaikka teksti minua ärsyttikin, sitä enemmän se teki minut surulliseksi. Kuinka kaukana ihmiset ovatkaan toisistaan.

On eittämättä helppo huudella asiasta, josta itse ei ole koskaan kärsinyt. 55 vuotta ihannemitoissa, hieno homma. Minä joka en ole koskaan juuri välittänyt alkoholista, pitäisikö minun huudella alkoholistille "korkki vaan kiinni, raittiina vuodesta 86!". Ehkä ei, en tiedä niistä demoneista mitään.

Miksi sitten toisten vähättely, tuomitseminen ja itsensä nostaminen on niin helppoa. Tuossahan tehdään sitä kaikkea. Nostetaan itseä sillä, että on ollut aina ihannemitoissa. Vähätellään isosti niitä, ketkä ylipainon kanssa kamppailee..

Mietitäänpä sitten ylipainoa. Siinä ei ole koskaan kyse vain yhdestä ongelmasta, vaan pikemminkin monen asian summasta.

Niimpä minä kehun sinua, sinua joka yrität! Kerta toisen jälkeen lähdet lenkille, teet parhaasi uusien tapojen kanssa.. Kokeilet uusia keinoja, et luovuta! Nostan hattua sinulle, olet taistelija ja pääset varmasti maaliin. Uskon sinuun ja uskon minuun.

Mietin näistä asioita jo ennen tuota Forumin tekstiviestipalstaa. Olen miettinyt tätä kun käyn lenkillä. Kun sitkeästi kävelen ja yritän päästä tästä suosta kuivemmalle maalle. Ja mietin sinua, joka myös ylipainon kanssa kamppailet tai muunlaisen syömishäiriön tai oikeastaan minkä ongelman kanssa vaan taistelet!

Ei koskaan kannata vähätellä toista ja toisen tilannetta. On helppo sanoa, että lenkille vaan jos on aina ollut liikunnallinen, nauttinut liikunnasta ja on esimerkiksi hyvässä fyysisessä kunnossa. Kepeästi vähätellä sille jolla on esim. 50kg ylipainoa, lastina lisäksi ehkä kipuja, muita sairauksia..

Kannustuksen kautta, se liikuttaa paljon pidemmälle.

-Laura

ps: Löydät minut myös instagramista

Epätäydellisen täydellinen sunnuntai

Maailma on mullin mallin. Monen elämä on riisuttu kiireistä, kalenterit on tyhjentyneet. Samaan aikaan toiset meistä painavat pitkää päivää. Kamppailevat näkymätöntä vastaan.

Meidän perheessä on menty kotikoulua muutama viikko, harrastukset on tauolla ja on ollut aikaa syventyä siihen mikä on kaikkein tärkeintä, perheeseen. Vuosi vuodelta perhekeskeinen ajattelumaailma on meillä syventynyt. Sitä on täytynyt opetella, olla itsekäs oman perheen edun vuoksi.

Sunnuntai on ollut meillä pitkään perhepäivä. Olemme touhunneet silloin aina jotain yhdessä. Yleensä ihan perusjuttuja. Tänään ei tehty poikkeusta vaan oltiin jo suunniteltu aiemmin viikolla, että suuntaamme ulkoilemaan eväiden kanssa. Aamu alkoi rauhallisesti, nukuttiin pitkään ja katsottiin sängyssä hauskoja videoita. Nauroin niin, että nauru kupli vielä pitkään rintakehässä. Hidas aamupala, tilattu marjatoimitus ja eväiden tekoa.. Hyvin perustouhua.

Suunnattiin eväiden kanssa Koitelin Koskille, kierreltiin luonnossa ja ihailtiin luonnon ihmeitä. Vapaana virtaavaa vettä, jään kuvioita ja heräilevää luontoa. Tietysti tämän kaiken lomassa tuhat kertaa kommentoida lapsille, ettei saa mennä liian lähelle vettä!  Pois sieltä, älä uita itseäs. Tule nyt hyvänen aika pois sieltä.. Anna siskolle vuoro kiivetä, odota omaa vuoroa.

Eväiden syönnin jälkeen istuin kivellä ja silmien edessä jää rasahti ja vesi valtasi lisää tilaa itselleen. Ihailen vettä elementtinä, ei se loputtomiin vangittuna pysy. Luonto on muutenkin aivan mieletön, se mukautuu siihen miten kaikki muu muuttuu ympärillä.

Kotona syötiin vielä yhdessä iltaruoka, lämmitin saunan ja saunan lämmössä venyttelin varpaita ja mietin, että tänään oli juuri epätäydellisen täydellinen päivä ❤️ Sellainen elämänmakuinen.

Tsemppiä kaikille kotikouluun, töihin tai missä nyt oletkin. Päivä kerrallaan.

-Laura

Hiljaiset hahmot höyrysaunassa

Heippa, pitkästä aikaa..

Olen tässä käynyt viime kuukausina suht aktiivisesti uimassa. Aikalailla pari kertaa viikossa. Keskiviikkoisin on lapsilla kokkikerho uimahallin kanssa samassa rakennuksessa, joten uimaan tulee lähdettyä samalla reissulla. Toinen kerta ajoittuu sitten lauantaille, kun lapsilla on uimakoulu.

Keskiviikkoisin käyn aina vesijumpassa. On jotenkin hauska seurata ihmisiä monitoimialtaalla. Jumppaamaan tulossa olevat tunnistaa melkeinpä aina liikehdinnästä. Pikkuhiljaa väkeä valuu altaalle, ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jumppaamaan tulleet alkavat liikehtimään jumppaavaan tyyliin. Ehkä haarahyppyjä, lantionkiertoa tai muuta epämääräistä liikkumista. Altaalla on tällöin vielä poreista nauttivia ja he pälyilevät jo epäilevän näköisenä näitä liikehtiviä ihmisiä. Mitä nämä nyt täällä oikein hommaa!?

Altaalla on vaikea saada katsekontaktia muiden kanssa. Ehkä pikainen hymy katseiden osuessa ja äkkiä silmät seilaamaan pitkin laattaseinää. Kun tulee vesijumpan kuulutus, muutama kauhoo kauheaa vauhtia pois altaasta, ettei nyt vaan jää altaaseen jumiin kun alkaa jumppa! Pakko sitten jäädä jumppaamaan.

Siinä vaiheessa kun mahdollisia apuvälineitä jaetaan, alkaa ihmisillä tulla vapautuneempi fiilis. Vaahtomuoviset pötköt tai hymynaamat laitetaan eteenpäin hymyn kera. Aivan kuin niiden avulla olisi helpompi ottaa toiseen kontaktia. Ja varmasti onkin.

Musiikin alettua kaikki keskittyy jumppaamiseen, mahdottomien liikeiden kohdalla saa jo vähän keskustelua aikaan. Vähintään siinä vaiheessa, kun jumppaa toisen syliin tai mojauttaa koivella toisen kylkeen, tulee jo sanottua reilummin ääneen jotain. Jumpan jälkeen hymy on herkässä ja kaikki hymyilee toisilleen, ollaanhan sitä sentään oltu samassa liemessä äsken.

Entä sitten höyrysauna. Siinä vaiheessa jurompi on saanut taas suun suppuun. Höyrysaunaan kun menee, ei hetkeen näe mitään. Siinä voi joko tönöttää ovella ja koittaa tihrustaa mahtuuko sekaan,  tai kursailematta istua syliin! Tai sitten tehdä niin kuin minä, savon murteella reilusti tiedustella onko ruuhkaa. Joskus tulee vastaus, mutta hyvin usein mykät hahmot juuri ja juuri erottaa liikehdinnän takia. Tekevät tilaa.

Onhan se aika intiimi tilanne, istua siinä alasti vieraiden kesken. Minut on eräs lukija tunnistanut saunassa. Mietin hetken, että kauhiaa, oon ihan alasti. Mutta niinpä se oli toinenkin, joten samalla viivalla oltiin.

-Laura

Ps. Suosittelen kaikella rakkaudella keskiviikon vesijumppaa Jatulissa, tehokas ja hyvä! Ja mulle saa tulla juttelemaan, saunassa tai altaalla <3

Löydät minut myös Instagramista!