keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Hyvinvointia etsimässä ja aikani varastava some!

Aloitin yhteistyön merkeissä hyvinvointiin keskittyvän valmennuksen 7.1 ja olen nyt pikkuhiljaa raivannut tilaa valmennukselle. Aika tuntuu olevan koko ajan kortilla, silti tuntuu etten saa mitään aikaiseksi! Ja siihen olenkin nyt keskittynyt.

Aloitin siis unelmaelämä todeksi- valmennuksen muutamia viikkoa sitten. Valmennus on verkkovalmennus ja kestää 16 viikkoa. Valmennukseen kuuluu tehtäviä, äänitteitä ja jokaisen matka on tietysti uniikki. Tietyn aiheen parissa ollaan kaksi viikkoa, mikä on kyllä hyvä aika. Itselle jää tehtäväksi rytmittää aika. Suosittelen itse tekemään pikkuhiljaa, osa aiheista voi vaatia aikaa tai asiaan palaamista.

Olen piirtänyt liikennevaloja, kysynyt kysymyksiä, etsinyt niihin vastauksia. Saanut rauhaa.. Välillä olen tuskaillut ja hermoillut, mutta eihän mikään muutos helpolla tule. Minulla ainakaan.



Tehtäviä tehdessä nopeasti myönsin ääneen, aikasyöppöni on some. Ei se mikään salaisuus ole. Tietysti sen taakse piiloutuu raadollinen asia, olen yksinäinen. Haen somesta juttuseuraa, selaan mitä muut tekee ja samalla oma elämä lipuu ohi. Joten nyt tartun siihen. Jonkun aikaa jo ollut puhelimessa laskuri, joten siinä näkyy käytetty aika ja voin asettaa tavoitteita.

Joten hyvin nopeasti minulle tämä valmennus alkoi tuomaan konkreettisia asioita, mitä haluan muuttaa. Toki olen tiennyt näitä asioita, mutta nyt ne tulee eteen ja voin joko sulkea silmäni tai muuttaa jotain. En jaksa enää olla nukuksissa, joten teen muutoksia askel kerrallaan.

Käy kurkkaamassa Kristan sivut, suosittelen lämpimästi ja aidosti valmennusta joka kurkkaa pintaa syvemmälle.

-Laura

Instagram
Facebook

2 kommenttia:

  1. Some on täälläkin isoin aikasyöppö. Heti tulee pari tuntia lisää päivään, kun lakkaa selaamasta Instagramia, mutta on se vaikeaa. Tsemppiä valmennukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somen kanssa kun vaan pysyy itse ohjaksissa, niin homma toimii :) Mutta tarkkana saa olla. Kiitos!

      Poista