tiistai 23. lokakuuta 2018

Vihollisesta ystäväksi!

Istuin äsken saunan lauteilla ja mielessä alkoi pyöriä seuraava blogiteksti! Harmi kun sinne ei voi läppäriä viedä, melkein kirjoitin ajatuksia ylös saunan ikkunaan.

Mulla on muutama vihollinen ollut pitkään. Pirkko ja Petteri, oikealta nimeltään peili ja vaaka. Monet kerrat on tehnyt mieli vetää peili rusetille ja vaaka solmuun! Tottahan se on näiden esineiden vika, että olen ylipainoinen!

Vaaka on tullut sängyn alta esiin aina, kun on alkanut dieetti tai sekopäinen ja lyhytkestoinen urheileminen. Vaa'alla loikin aamusta iltaan. Totta nyt tuloksien on heti tultava näkyviin. Välillä vaa'an kanssa tanssittiin ilosta mutta suurin osa oli sitä halua vetää koko kampe solmuun. No peili sen sijaan on ollut elämässä aina, eihän sitä ilman voi oikein elää. Pakko tarkistaa heti aamusta onko naama yön jäljiltä vinossa.. Peilin edessä olen käynyt sitä kamppailua ulkonäöstäni. Milloin on tukka huonosti, miksi sekin kasvaa niin paksuna. Ja milloin olen puristellut itseäni vihaten, nykinyt vaatteita ja pyörinyt tuskaisena.. Ja sitten peili rusetille! Yläasteella läväytin yhden peilin sirpaleiksi, kun en saanut hiuksia ojennukseen. Peilin vika.

Viimeisen vuoden olen tehnyt peilin kanssa ystävyyttä. Vaaka on jäähyllä edelleen, se ei osaa käyttäytyä. Ei, vaan minä en osaa leikkiä sen kanssa. Menee liian totiseksi. Nyt kun eilen hyppäsin kuntosalilla vaa'alle, sydän hakkasi rinnassa mutta tosiaan, paino oli tullut alas 4 kiloa. WUHUU! Ja tänään pariin kertaan yllätin itseni seisomassa peilin edessä. Sipaisin kaksoisleukaa, piirsin leuan reunaa. Silitin takamusta ja heilautin tukkaa. Vielä en näe mistä hävinneet kilot on lähteneet, niistä ei jäänyt koloa. Mutta katsoin itseäni hyväksyen. Vain minä tiedän, mitä peilistä katsova nainen on kokenut ja mistä selvinnyt. Vain minä tiedän, mihin kaikkeen vartaloni on taipunut katkeamatta.
Ja tänään minä katsoin itseäni rakastaen!


Samaa toivon kaikille. Ei ne kilot tai eletty elämä meitä määritä, sen me teemme itse. Tehdään se hyväksyen ja rakastaen! Ja jos ja kun se paska fiilis tulee, kun mikään ei tunnu hyvältä.. Antaa sen tulla, mutta antaa sen myös mennä.

-Laura

* instagram: melkein puolet minusta
* facebook: melkein puolet minusta
* sähköposti: melkeinpuoletminusta(@)gmail.com (poista sulkeet)

4 kommenttia:

  1. Sun kehosi on rakentanut kaksi pientä ihmettä. Nyt on syytä rakastaa sitä, kunnioittaa ja tarjota sille hyvät raaka-aineet uudelleen rakennukseen. Itse on itsensä pahin vihollinen. Itsellä tavoite vielä 30kg pois, noin 15kg poistettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Juuri sitä, että antsaitsen hyvät raaka-aineet, en niinkään aina sitä suklaata vaikka sekin välillä hyvää on :)

      Poista