lauantai 1. tammikuuta 2022

Pala kakkua kerrallaan!

Vuoden ensimmäinen päivä.. 

Kuinka moni on jo aloittanut uuden alun? Vähän kuivaa kanaa ja parsaa lautasella.. Tai vähintään miettii jo dieettivalmennuksen tilaamista? Aloitus ehkä maanantaina, niin ehtii vielä viikonlopun mättää herkkuja mitä ilman sitten pitäisi sinnitellä ainakin 8 viikkoa. Tai ehkä voisi vetää viikon tai kahden mehupaaston, ihan että pääsee hyvään vauhtiin.. Suolihuuhtelullakin saa painoa alas! Mielessä siintää kesäkunto ja onni paremmasta elämästä.

Voin myöntää, että itse olen vuosien varrella ostanut monenlaisia valmennuksia ja dieettejä. Olen mennyt kauppaan kilometrin mittaisen listan kanssa ennen dieetin alkua. Ei punaisia kasviksia, niissä on liikaa kaloreita, vihreitä! Tomaattia ei missään nimessä, se on hedelmä.. Listalla myös useita erilaisia, ja todella hintavia lisäravinteita, joita sitten hampaat ja naama irvessä "nautitaan" liikuntasuorituksen aikana tai jälkeen. Muistan yhden dieetin, jossa oksennukseen asti join näitä juomia salilla, kävin salilla useamman kerran viikossa ja lenkkeilin siihen päälle monet lenkit viikossa ja mietin etten halua tätä. Ja silti senkin jälkeen ostin useamman valmennuksen. 

Vaikka nyt olen muutaman vuoden jo kiertänyt laihdutuskuurit kaukaa, tunnen vuoden vaihteen lähestyessä ahdistusta. Pitäiskö ostaa taas joku hyvä dieetti, saisin homman hyvään vauhtiin ja sitten opettelen syömään järkevästi.. Onneksi markkinoilla on nykyään myös fiksuja valmennuksia. Niitä missä opetellaan syömään ja liikkumaan normaalisti. Silti laihdutuskulttuuri on hakattu meihin syvälle. Miksi pitäisi pyrkiä kesäksi kuntoon, kun enemmän hyötyä olisi pyrkiä elämäsi loppuajaksi kuntoon. Näillä valmennuksilla tehdään isoja rahoja, joten ei kaikkia haittaa, vaikka palaat ostamaan uudistetun kesäksi kuntoon- valmennuksen aina uudestaan. Nostan hattua näillä valmentajille, ketkä opastavat pysyviin muutoksiin. Heidän tarkoitushan on tehdä lopulta itsensä tarpeettomiksi. 

Isomman ylipainon omaavana mietin välillä sitä isoa määrää painoa, mitä pitäisi saada kadotettua. Olen miettinyt sitä järkevää laihdutusta, noin puoli kiloa viikossa.. Ja mieli huutaa "aivan liian hidasta, haluan kuntoon heti!!" Mutta kun mietit, onko paino tullut hetkessä.. Ei. Miksi se pitäisi saada nopeasti pois? Jos alkaisikin huolehtia itsestä, korjaisi asian kerrallaan. Kuka sitä nyt taloakaan remontoi jokaista kohtaa yhtä aikaa. Pelkkä mielikuvakin naurattaa, sekopäisenä juoksisi pitkin taloa ja vaihtaisi lattiaa, repisi tapetteja ja piikkaisi laattoja irti, kaikkea sitä yhtä aikaa.. Sehän olisi täysi kaaos. Miksi kaikki rempallaan olevat elämäntavat pitäisi korjata kerralla? Verenmaku suussa ääripäästä toiseen..

Jos vetääkin henkeä, ja ottaa yhden asian kerrallaan korjattavaksi. Ja kohta kerrallaan rakastaa itsensä kuntoon, ja samalla nauttii siitä elämästä mitä elää. Puoli kiloa viikossa, se on noin kaksi kiloa kuukaudessa ja se tekee vuodessa sitten noin 24kg.. Ja mitä sitten jos ei karista kyydistä kuin puolet tuosta, jo sekin on aivan valtava määrä parempaa oloa ja eloa, mitä taas jos se tulisi painoksi lisää.

Ei koko kakkuakaan vedetä kerralla, tai ainakin se olisi aika sotkuista.. Pala kakkua kerrallaan, se toimii paremmin.


-Laura


3 kommenttia:

  1. Löysin sun blogin vasta äsken, mutta tämä kohta sai mut nöykyttelemään oikein kunnolla: "Miksi kaikki rempallaan olevat elämäntavat pitäisi korjata kerralla?"

    Usein meillä kuitenkin on tapana hakea tukea ja turvaa tutuista asioista, joten liian isoilla muutoksilla vain useesti saa aikaan jonkinlaisen paniikin ja turvattomuuden tunteren, kun alkuinnostus haihtuu. Lisäksi, jos yksi asia alkaakin kokea vastoinkäymisiä niin tulee ajatus siitä, et no niin, KAIKKI on nyt pielessä, koska elämäntavat ovat muka yksi kokonaisuus eivätkä yksittäisiä asioita, jotka yhdessä muodostavat elämäntapamme.

    Pidin myös tästä kohdasta: "Ja kohta kerrallaan rakastaa itsensä kuntoon, ja samalla nauttii siitä elämästä mitä elää." Sillä näinhän sen pitäisikin mennä, koska muuten koko elämästä tulee helposti ainoastaan pitkä ja piinaava remontti eikä elämä ollenkaan.

    Jään seuraamaan matkaasi ja toivotan sulle aivan mahtavaa vuoden alkua! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit seuraamaan <3 Monestihan nämä on juuri samaistuttavia asioita ja moni jakaa samoja fiiliksiä. Vertaistuessa on voimaa.. Ihanaa vuoden alkua sinullekin!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista