Ylipainoinen ja raskaana!

 Ylipaino ja raskaus puhuttaa ja mietityttää paljon. Pääosin sellaisia kenellä on ylipainoa ja lapsia haaveissa, mutta aihe kiinnostaa myös muitakin, ja aiheeseen liittyy myös mielipiteitä suuntaan jos toiseen.

Kirjoittelen nyt omista kokemuksista ja fiiliksistä, sekä vastaan kysymyksiin mitä olette aiheeseen liittyen instan puolella laittaneet. En ota tässä jutussa kantaa yleisellä tasolla mitä riskejä ylipaino lisää, niitä jokainen voi halutessaan tutkia itse.

Taustaa sen verran, että meille odotellaan neljättä (ja viimeistä :) lasta, heinävauvaa. Olen kaikissa raskauksissa ollut ylipainoinen. Ensimmäisessä kahdessa toki vähemmän, mitä nyt kahdessa viimeisessä.

Olen itse tietoinen mihin ylipaino voi vaikuttaa esim.yritysaikana ja olemmekin olleet onnekkaita, ettei meillä ylipaino ole tuonut haasteita raskauden alkamiseen. Moni nykyään kamppailee lapsettomuuden kanssa ja ylipaino voi olla hoitojen este, mikäli apua tarvitsee. 

Yleisin kysymys onkin ollut terveydenhuollon suhtautuminen ylipainoon, miten neuvolassa suhtaudutaan ja olenko kokenut tuomitsemista?

-Käsi sydämellä vastaan, en ole saanut minkäänlaista negatiivista kommentointia neuvolasta tai äitiyspolilta saatikka synnäriltä. On juteltu totta kai aiheesta neutraalisti. Ohjeistus on, ettei paino saisi juurikaan nousta koska ylipainoa on jo lähtöönsä. Itsellä paino on pääosin laskenut, tekemättä mitään, ja enemmän olenkin saanut siitä kommentointia, että syönkö riittävästi ja ettei ole tarvetta/järkevää raskausaikana laihduttaa. Minulle käy odotusaikana niin, ettei herkut maistu ja se sitten oman oletuksen mukaan laskee painoa. Loppuraskaudesta painoa on tullut takaisin päin muutamia kiloja mutta synnyttäessä olen kevyempi mitä plussatessa. Olen itse neuvolassa ottanut myös puheeksi ylipainon ja onko jotain mitä pitäisi huomioida, ja keskustelu on ollut tosiaan neutraalia. 

Muutamia kysymyksiä tuli sitten miten olen kokenut kasvavan vatsan, kun ylipainon vuoksi vatsa ei ole pelkkää vauvaa. Teitä on myös mietityttänyt voiko ylipainoinen olla kaunis odottaja. Joku kysyjä myös kertoi peitelleen raskausvatsaa.

- Itse olen kokenut olevani kauneimmillani juuri raskausaikana ja ollut jollain tapaa "vapaa". Olenkin korostanut vatsaa ja ollut kehostani ylpeä. Millainen ihme sisälläni kasvaa.. Olen tehnyt valtavasti töitä juuri sen kanssa, olenko kaunis, voinko olla ylipainoisena kaunis tai olenko arvokas tälläisenä kuin olen.. Ja ollut välillä hirveän epävarma itsestäni. Mutta koen, että nämä epävarmuudet ei johdu niinkään ylipainosta vaan siitä millaisen tien olen kulkenut koulukiusaamisen ja isättömyyden, ensimmäisen parisuhteen ja muiden haasteiden kautta. 

Se miten kannat itsesi, olit sitten minkä kokoinen vain, sillä on iso merkitys. Kaikista tärkein sinun itsetunnolle, olet sinä itse. 

Kysymyksissä oli myös onko pluskokoisuus vaikuttanut raskauteen tai synnytyksiin?

-Mulla kaikissa raskauksissa on noussut verenpaine, joka sitten synnytyksen jälkeen on laskenut normaaliin. En ole saanut tähän koskaan varmuutta, mutta veikkaan itse ettei ylipaino ainakaan auta asiaa. Toki se on synnytyksen jälkeen laskenut aina, joten lääkäritkään ei ole siihen kantaa ottaneet. 

Olen kuullut, että kaikissa kaupungeissa en saisi tällä ylipainolla synnyttää alakautta, ja se on ollut itselle aika pysäyttävä ajatus. Olen kaikki kolme synnyttänyt alakautta, ja kolmosen synnytyksessä olin isompikokoisempi mitä edellisissä, ja se oli helpoin synnytys. Ylipaino voi vaikuttaa moneen asiaan, mutta minulla tätä ei ole tuotu esiin tai että se olisi ollut este jollekin toimeenpiteelle esim.synnytyksessä.

Sitten kysyttiin onko ultrassa saatu aina selkeä kuva tai onko ultrassa tullut kommentointia?

-On saatu ja ei ole tullut. Vastassa on ollut aina ihania ammattilaisia ja ylipainoa ei ole kommentoitu millään lailla. Ultrassa saatu aina hyvä kuva ja saatu tutkittua kaikki mitä tarvinnut, ja vatsan päältä. Joskushan vauvan asento on hankala ja ihan normaalipainoinenkin odottaja joutuu ultrattavaksi alakautta näkyvyysongelmien vuoksi tai joudutaan varaamaan uusi aika. Usein vain ylipainoinen ottaa kaiken herkästi itseensä ja syyttää itseään. 

Paljon olen törmännyt keskusteluun myös siihen, että miten ylipainoinen voi olla edes raskaana tai arvioitu missä kunnossa puolison pitää olla kun haluaa ylipainoista. Kuka nyt haluaa seksiä ylipainoisen kanssa.

Ensinnäkin ylipaino ei ole yhtäkuin se ihminen. Itse lähinnä säälin näitä huutelijoita, jotka usein lienee omassa elämässään niin kurjassa olossa, että purkavat sen toisiin. Ylipaino ei määrittele ketään, tai kerro esimerkiksi luonteesta tai ihmisen ihanuudesta mitään. 

Joten olit minkä kokoinen vain, nauti elämästä ja anna itsellesi lupa olla onnellinen. Älä rakenna ylipainosta itsellesi häkkiä.

Mikäli kysymyksiä tai ajatuksia herää, nakkaa viestiä tai kommentoi alle.

-Laura

Ps. Instagramissa jaan arkea ja odotusta aktiivisesti.

Syönkö itseni hengiltä?

Tämä blogi teksti muodostui päässäni lenkillä. Kävellessäni päässä käy armoton suhina, käyn läpi elämääni lapsuudesta aikuisuuteen, ja usein kyyneleet valuu pitkin poskia.

Eilen mietin sitä mitä tapahtuu, kun elämäntapamuutos lähtee onnistumaan ja mikä yhdistää niitä kertoja kun ei vaan lähde. Mietin tätä viimeistä paria vuotta kun olen esimerkiksi pitänyt tätä blogia tai päivittänyt instaa. Olen tahkonnut painoa alas, kerännyt sitä takaisin.. Jatkanut siis sitä jojoilua, mutta tällä kertaa julkisesti.

Kun aloimme haaveilla kolmannesta lapsesta, olin sitä mieltä että tulisi pudottaa painoa ensin. Miehen mielestä samaan konkurssiin vaan ja synnytyksen jälkeen asioita kuntoon. Jätettiinkin sitten ehkäisy pois ja ajattelin, että siinä "yrittäessä" otan itseäni kunnolla niskasta kiinni. Kierukan jälkeen kesti kuukausia kuukautisten alkaa. Stressasin tietämättä puuttuuko kuukautiset kierukan vai ylipainon vuoksi. Kun plussasin sitten vajaan vuoden päästä kierron palattua normaaliksi, painoin aikalailla saman verran kuin ehkäisyn jäädessä pois. Silloin pitkästä aikaa tilanne ahdisti, mietin mitä neuvolassa sanotaan, miten kroppa jaksaa raskauden ja synnytyksen...

Odotusaikana paino laskikin pääosin koko raskausajan. Herkut ei maistuneet, teki mieli hyvää kotiruokaa ja raikkaita salaatteja. Herkkujakin meni toki joskus, mutta määrät oli pieniä. Mietin silloin ääneen, näinkö helppoa olisi laihtua.

Synnytyksen lähestyessä mietin onnellisena, että synnärille jää lisää kiloja ja jatkan hyvää muutosta. Kun sitten pääsin synnytyksen jälkeen kotiin, painoinkin enemmän mitä synnärille lähtiessä. Raskausaikana ei turvottanut mutta nyt olikin jalat ja kädet aivan muodottomat turvotuksesta. Olin pettynyt ja lannistunut.

Silloin mies hävitti vaa´an.

Vauvan kanssa rytmi kääntyi päälaelleen, imetin pitkiä pätkiä ja mietin ruokaa vasta kun oli pakko. Kauhean nälkäisenä vedin kaiken melkein mitä eteeni sain, ja söin nälän jo mentyä. Ja palasin herkkuihin, koska yöt valvottiin 2-3 saakka. Imetin vauvaa, valvoin yksin ja vedin suklaata ja karkkia.

Jälkitarkastuksessa painoin enemmän kuin koskaan. Hävetti mutta olo oli ontto. Sinäkin iltana käsi käsi herkkujen perässä. Ostin illoiksi aina karkkipussin ja suklaalevyn, perustelin itselle tämän olevan ihan ok kun jätän aina miehelle puolet. Joskus meni yli puolet, mutta miestä ei haitannut. Silitti mua ja sanoi ymmärtävänsä. Teki mieli huutaa, älä ymmärrä, ravistele muhun vauhtia.. Mutta ymmärsin jollain tapaa itseänikin. Ymmärrys on kaksiteräinen miekka.

Joulukuussa alkoi epätoivo hiipiä mieleen. Tunsin kuinka talvivaatteet alkoi puristaa, oli hankala olla. Olin väsynyt ja äärettömän äreä. Samaan aikaan elin ihanassa vaaleansinisessä vauvakuplassa. 

Joulun lähellä kysyin mieheltä, syönkö itseni hengiltä. Vastasi ettei tiennyt. En tiennyt minäkään, eikä se tuntunut miltään. Sitä tunnetta jäin miettimään, miksi arvotan itseni näin alas.. Miksi oma hyvinvointi on näin arvoton?

Tammikuu vaihtui ja kaupassa tarttui karkkipussin kaveriksi Mars 2-pack patukka. Sinä iltana huomasin, että patukka riittää ja tyydyttää makeanhimon. Karkkipussi meni tietenkin, kun oli ostettuna. Somessa pyöri samaan aikaan Suurin Muutos- valmennus. Valmennus joka opastaisi elämäntapamuutoksessa. Mietin, että jos en nyt tee jotain, paino karkaa ja en saa sitä enää hallintaan. Ostin valmennuksen. 

Aloitusta edeltävänä iltana näin kaupassa kaikkia uutuuskarkkeja. Ostin useampaa, söisin muka myöhemmin. Tietäähän sen, kaikki meni muutamissa illoissa. Olo oli huono, närästi ja koin vahvaa surua. Tiesin nyt vastauksen, söisin itseni hengiltä jos jatkaisin näin.

Aloitin valmennuksen, mutta päätin sallia itselleni tämän mars patukan. Päätin unohtaa, ettei järkevä aikuinen syö joka ilta suklaata. Keskityin valmennukseen. Kokeilin uusia reseptejä, lisäsin reilusti salaattia. Kävin kävelyllä ja joka ilta hyvällä omallatunnolla nautin suklaapatukan. Patukka mahtui kaloreihin, ja paino on laskusuunnassa. Mies sanoi patukan olevan mun vieroitushoito. Kauhea ajatus mutta totta. Vieroitan itseäni vuosia kestäneestä herkuttelusta.

Mietin uskallanko näin avoimesti kirjoittaa, mutta ymmärrän nyt ettei tämän asian ympärillä hyssyttely enää auta. Ymmärrän näiden kipeiden asioiden olevan osa matkaa.

Olen päättänyt onnistua. En 100% usko siihen vielä, mutta sanon itselleni onnistuvani päivittäin, niin kauan että onnistun ja uskon siihen itsekin. Valitsen itseni ja jatkan matkaa joka on jo alkanut.

-Laura 

Väärin ymmärretty kehopositiivisuus!

 Joskus mieleeni juolahti sellainen ajatus, että kehopositiivisuus ymmärretään tarkoituksella väärin. Koska sen ympärille saa niin nopeasti mellevän keskustelun.

Olen tammikuussa seurannut loputtomia keskusteluja kehopositiivisuudesta ja useamman kerran mietin, miten tämmöisen asian voi ymmärtää niin täydellisen väärin. Eikä sitä käsitystä muuteta, vaikka miten siitä keskustellaan. Tuntuu lohduttomalta ajatella, että tämä väärinymmärtäminen olisi tahallista.

Minulle kehopositiivisuus on juuri sitä mitä ne sanat siinä kuvaa. Positiivisuutta kehoa kohtaan. Se ei tarkoita ylipainon ihannointia, tai sitä että olisi 100% tyytyväinen kaikkeen itsessään. Minulle se on levollisuutta itseäni kohtaan, rauhaa ja positiivista asennetta kehoani kohtaan.

Harmittavan moni huudattaa, että kehopositiivisuus on ylipainon ihannointia. Aivan kuin ylipanoinen ei saisi rakastaa itseään, tai että ylipainoisen tulisi itsepiiskauksen kautta pyrkiä johonkin tilaan missä voi sitten suhtautua itseensä positiivisesti.

Mutta jos haluaa huomiota, kehopositiivisuuden ympärille saa tietyllä lähestymistavalla todella nopeasti ison kuhinan. Itse uskon lempeään suhtautumiseen, kun rakastaa itseään, huolehtii itsestään ja se vaikuttaakin sitten ihan kaikkeen.

Käy kurkkaamassa syömishäiriöliiton julkaisu aiheesta, mitä ajatuksia kehopositiivuus sinussä herättää?

-Laura

Ps. löydät minut melkeinpuoletminusta- intagram tililtä!