Päästiin kotiin ja lapset alkoi katsoa elokuvaa. Hetken kuluttua poika ilmoitti, että on väsynyt ja ei jaksa syödä karkkia. Voitte kuvitella mun ilmeen. Aivoissa alkoi heti soida hälytyskellot, nyt ei ole kaikki kunnossa! Mitattiin kuume ja boom, sitä olikin reippaasti. Samantien jysähti paino rintaan, heihei rento, ja vapaa viikonloppu ja tervetuloa sairastupa. Hetken kuluttua tajusin, että nyt iskee tosi huonoon saumaan muutenkin. Töissä tulisi olemaan yksi kiireisimpiä viikkoja, valmistujaisviikonlopun lähestyessä. Tästä ajatuksesta tunsin toki heti huonoa omaatuntoa, kuka nyt ajattelee töitä kun lapsi sairastaa..
No ei siinä mitään, levättiin, juotiin ja hoidettiin. Alkoi tuntua lauantaina illasta, että kyllä se tästä. Näyttää menevän nopeaa ohi. No sunnuntaina aamusta tyttö alko nostaa lämpöä, kiehutti itsensä 39,5c kuumeeseen melko sutjakkaasti.
Soitin töihin. Onneksi on mahtava työporukka, ymmärsivät. Vaikka itseä harmitti. Maanantaina kaaduin itse sängyn pohjalle, tauti saavutti minutkin. Lapset meni keskiviikkona jo hoitoon ja kouluun, itse vietin vielä toipilaspäivää ja aikomuksena mennä torstaina töihin. Torstaina saapui tytölle kuitenkin uusi kuume, luovutin töiden suhteen. Tässä vaiheessa alkoi jo seinät ahdistaa, kävin haukkomassa parvekkeella tuulista ilmaa kuin kala kuivalla maalla.
Tänään käytiin lääkärissä, lapsilla virustautia ja menee ohi kun menee. Mutta minulle kirjoitti ab- kuurin, poskiontelontulehdus. Meinasin kysyä, löytyykö lääkettä mökkihöperyyteen, mutta oli niin totisen oloinen lääkäri, etten uskaltanut alkaa kokeilemaan onneani riittääkö huumori.
Jos viime viikon perjantaina paistoi aurinko, tänään on tuuli repinyt puita irti maasta ja pöllyttänyt hiekkaa. Siltä on tuntunut minustakin. Tänään kävin viikon sisällä olon jälkeen ulkona, tai kävelin autoon. Huomenna aion olla rohkea, ja yritän pienelle kävelylle. Ihan päätä tuulettaakseni. Ja jos positiivisesti ajattelee, onpahan tullut nukuttua.
-Laura
P.s. Rakastan lapsiani yli kaiken.
