lauantai 31. elokuuta 2019

Kesän jälkeen!

Syksy hiipii nurkkiin ja puolihuomaamatta tapahtuneen kirjoitustauon jälkeen, palailen kirjoittamaan elämäntapamuutosten matkasta.

Kevät ja kesä on olleet hektistä aikaa. Työt ja opiskelu kaiken muun elämän oheen kuormitti enemmän kuin olin ajatellut. Kun sitten toukokuun sairastelun jälkeen kesäkuun puolessa välissä saimme asuntotarjouksen isompaan kotiin, blogi jäi taka-alalle. Ja nyt mietittynä ihan järkevää. En taukoa suunnitellut, mutta sellainen tuli tarpeeseen.

Muutimme siis isompaan kotiin kesä-heinäkuun taitteessa. Heinäkuu meni uutta kotia laittaessa ja ihastellessa! Kesästäkin piti nauttia. Uinti ja liikkuminen ylipäänsä jäi taustalle, herkuttelukin hiipi takaisin.



Nyt sitten arki on alkanut! Lapsilla alkoi 1- ja 2- luokka, ja minä olen jäänyt kotiin opiskelemaan puutarhurin ammattitutkintoa loppuun. On kieltämättä aika ihana olla kotona! Olen voinut saatella lapsia kouluun, olen päässyt välitunneille valvojaksi ja olla kotona vastassa, kun lapset tulee koulusta. Siinä sivussa olen alkanut liikkumaan, pääosin pyöräillen. On ollut helppoa jatkaa lenkkiä, kun olen lasten kanssa mennyt koulumatkan. Pyöräilystä on tullut melkein päivittäinen tapa ja taukopäivien jälkeen kaipaan jo ulkoilua. Paikallinen uimahalli on remontin jälkeen taas käytettävissä ja ensi viikolla on suunnitelmissa mennä taas uimaan.



Ja tämä kaikki on tärkein oivallus elämäntapamuutoksia tehdessä. Ei kaikki kaadu siihen, että tulee muuttujia tai kaikki ei mene niin  kuin on suunnitellut! Sitten vaan mukaudutaan, ja jatketaan matkaa. Kokeillaan, opetellaan ja kasvetaan. Tehdään niitä valintoja joka päivä.

Kirjoittelen myöhemmin loppuvuoden tavoitteista ja suunnitelmista.
Tervetuloa seuraamaan matkaa myös instagramin puolelle, siellä jaan aktiivisesti fiiliksiä ja kuvia.
Ja jos itse olet elämätapamuutosten matkalla, olisi ihana kuulla sinusta!

-Laura

* Facebook
* Instagram

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Muutin itsekin kesällä opintojen perässä Tampereelta Helsinkiin; on siinä aina urakkaa, vaikka muuttaisi ihan itsekseen kuten omassa tapauksessani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä kyllä aina oma hommansa, tsemppiä sinulle opintoihin. Paikkakunnan vaihdoskin on iso muutos :)

      Poista