Onko kaikki muumit laaksossa?

Marraskuu, silloin iskee kaipuu olla muumi! Tai karhu.. sais vaipua talviunille, vetäis purkin hilloa ja nukkuis maaliskuulle saakka! Oikeasti voisin nukkua marraskuun, jouluksi voisin herätä. Ja niin monesti tuntuu, että teenkin henkisellä tasolla. Lokakuussa on vielä virtaa, ideoita ja marraskuuta kohti hyökkään vauhdilla. Yritän vähän ehkä harhauttaa, kiva kun on pimeää! Voi polttaa kynttilöitä ja nurkissa pyörivät pölyt ei satu silmään niin herkästi.

Pah sanon minä! En ole polttanut yhtään kynttilää, pölyjä en ole jaksanut edes ajatella. Marraskuu on kuin tahmeaa juoksuhiekkaa, mihin uppoan joka vuosi. Vaikka miten harhautan, yritän ennakoida ja asennoitua, marraskuu on piina kuukausi. Ja joka vuosi vuoden loppua kohti mennessä, suklaan syönti on kiihtynyt. Siellä täällä on ollut suklaajemma, jos on piilopulloja, on myös piilosuklaata!

Nyt ei ole ollut piilosuklaata. Ihastelin yksi päivä joulusuklaiden loputonta riviä kaupassa. Hyvä ettei taivas auennut ja enkelikuoro alkanut laulaa. Seisoin siinä ja huokaisin ilmeisen äänekkäästi, koska tyttäreni tokaisi nasevasti vierestä "hengitä rauhassa sisään ja ulos!". Mieheni on parina iltana kysynyt, eikö missään ole herkkuja piilossa. Hyvä etten ole suoraan karjunut, ettei ole! Ja jos olisi , olisin ne jo syönyt. Joten hyvä ettei ole.

Mutta kyllä se taas tästä. Tällä viikolla laitan vähän joulua kotiin ja alan helkkymään joulun tahtiin. Kilisen ja välkyn luvan kanssa. Mutta myönnetään, marraskuussa ei ole täällä kaikki muumit laaksossa.

Seuraavassa postauksessa kerron omia konsteja kaamostaisteluun tarkemmin. Ja mitä uusia tapoja olen kokeillut. Kerro sinä miten sinä onnistut?

Laura

* instagram : www.instagram.com/melkeinpuoletminusta
* Facebook: https://www.facebook.com/melkeinpuoletminusta/

Hemmottelua!

Olen aina tykännyt hemmotella itseäni, kukapa ei! Mutta usein se tuntuu unohtuvan. Miten monesti sitä ajattelee, kun tekee esimerkiksi kasvohoidon, että tästä minä otan säännöllisen tavan? Tai ne ihanat metsäretket.. Sitä menee metsään, syttyy siellä eloon ja vannoo käyvänsä metsässä tästä lähin joka viikko, ja havahtuu kuukauden päästä ettei ole edes nähnyt kuusta kuin televisiosta.

Nyt olen kuitenkin yrittänyt huolehtia itsestäni niin henkisesti, kuin fyysisesti. Saunan yhteydessä jalkakylpyä, lenkkiä metsään tai ihana kukkakimppu. Opiskelujen myötä kukkia ja metsää saa annostuksen suht säännöllisesti, mutta opettelua on. Että muistaa ja ennen kaikkea viitsii ottaa arjessa ajan hoitaakseen itseään.

Vajaa 2 viikkoa sitten kävin laitattamassa kynnet kuntoon Haukiputaalaisessa ARBeautyOne- kynsisalongissa. Mulla on paha tapa repiä kynsiä, ne kasvaa rumasti (omaan silmään) jos ehtii kasvaa. Mutta nyt on kynnet upeat vaikka keskellä yötä! Ah mitä ihanaa hemmottelua. Onhan mulla miljoona kynsilakkaa, ne jotenkin lisääntyy mun huomaamatta, mutta nämä on huolettomat ja ihanan naiselliset.

Ja mä tiedän, että siellä ruudun takana on ihania naisia, joilla on pikkujoulut tulossa tai pienelle hemmottelulle olis tarvetta. Voihan sitä olla henkilökohtainen pikkujoulu vaikka joka päivä.

Niimpä ihana Anna ARBeautyOne: sta haluaa tarjota teille rakkaat lukijat 10% alennuksen kynsienlaittoon! Alennus koskee uusia kynsiä, huoltoa, ihan kaikkea! Liike sijaitsee siis Haukiputaalla, suosittelen lämpimästi! Mainitset varatessa vain tämän blogin nimen ja saat alennuksen käyttöösi.

-Laura

* Instagram : melkein puolet minusta
* Facebooks melkein puolet minusta

Lomalla koulussa!

Mun on pakko hehkuttaa, miten superhyvä fiilis mulla on!

Opiskelen puutarhuriksi Kajaanissa, monimuotoryhmässä. Lähiviikko kerran kuussa ja noh, se 3-5 päivää mitä olen koulussa, on ihan loma! Irtiotto kotoa. Vaikka välillä nihkeä lähteä ja yöpyä reissussa, mutta jotenkin kuitenkin myös kiva. Pääosin ainakin.

No mulla siihen lomaan on kuulunu voimakkaasti herkut. Sipsiä, suklaata, karkkia ja coca-colalla vielä vauhtia! Joka ilta on pitäny mättää jotain, yleensä reilusti enemmän kuin kotona. Plus olen saattanut kahvilla ottaa keksiä, pullaa ym. Koska nyt on hyvänen aika loma! Plus oon nukkunu koulupäivän jälkeen kuola poskella ja välissä vetäny herkkuja. Joka kerta ollut ajatus, että vois lenkkeillä. No vois mutta vois olla lenkkeilemättäkin..

No nyt tulin taas eilen Kajaaniin, ja etukäteen jo vähän mietin miltä musta mahtaa tuntua. Tuleeko täällä kauheat herkkutuskat, pääsenkö iltapalaostoksilla edes karkkihyllyltä pois? Onko samaa rentoutunutta fiilistä ilman övereitä?

Menin kuitenkin reippaasti kauppaan. Kaikki muut ruokailut tulee koulun puolesta, mutta iltapala hommattava. Otin hedelmiä, jogurttia, riisipiirakoita (näitä otan aina). Cocista mietin, mutta otin kuitenkin vichyä. Karkkihyllyn ohi menin useamman kerran ja äkkiä vaan vilkaisin. Lopulta kävin pienen suklaalevyn, muut herkut jätin kauppaan. Ja olin tosi tyytyväinen suoritukseeni. Hyvä, etten taputtanut itseäni olkapäälle. Illalla sitten katsoin omia ohjelmia ja nautin omasta ajasta. Kukaan ei vaatinut tai pyytänyt mitään. Herkuttelin hyvällä omalla tunnolla, sen mitä herkuttelin.

Tälle iltaa ei ollu siis herkkuja, mutta kummallisesti en kaipaakaan. Sen sijaan läksin lenkille! Sille lenkille, mitä olen joka kerta suunnitellu.

Ensin musta tuntui, että perse jäätyy mutta sitten alkoi kulkea. Tietysti sopivasti jännitystä mukana. Kun on pimeää, eikä reitit tuttuja, ei koskaan tiedä miten käy. Mutta hyvin kävi, kävelin ja löysin pururadan, oli valot ja ihana kävellä humisevassa metsässä! Ja välillä oli ihan pakko pysähtyä, vetää keuhkot täyteen happea ja vaan kuunnella. Yritin ottaa kuvia, miten ruoho kimalsi huurteesta tai miten komea kuu mollotti taivaalla. Ei ne oikein tallentunu kuviin.

Lenkin päälle saunoin ja siis nautin. Seurana vain minä itse. Suosittelen kaikille! Riisuu vaan kaiken ylimääräisen pois ja antaa mennä. No okei, lenkille ehkä pitää olla jotain päällä, mutta saunassa ei :)

Ihanaa loppuviikon jatkoa, mä jatkan ihanaa fiilistelyä!

-Laura

* Instagram: melkein puolet minusta
* Facebook: melkein puolet minusta

Tappavan tylsät rutiinit!

Olen ihminen joka sekä vihaa, että rakastaa rutiineja! Liekkö se on sellaista kapinaa aikuisuutta kohtaan, uhoa etten taivu systeemiin.

Kuitenkin rutiinit pyörittävät arkea ja vaikka rakastan lomaa, venyviä aamuja tai hitaita viikonloppuja, rakastan myös arkea. Ja sitä kautta joudun taipumaan rutiineille, ainakin osittain.

Nyt olen tietysti joutunut rikkomaan rutiineja, jotka olen huolella itselleni rakentanut. Olen joutunut toteamaan, että minun rutiinit on paskoja, ei toimivia. Iltainen rutiini, iltaherkuttelu, se ei ole kovin fiksu rutiini. Tai väli- ja iltapalan skippaaminen, sekään ei ole kovin toimiva tapa. Entä liikkumattomuus, ehkä sekin joutaa romukoppaan.

Ja nyt olen opetellut melkolailla 2 kuukautta uusia tapoja, sitä välipalaa ja iltapalaa. Enemmän kasviksia ja suklaat saanu jäädä kauppaan.. Ja voin kertoa, että viimeisen viikon tai kahden aikana mieli on huutanut TYLSÄÄ! Iltaisin varsinkin on välillä tullut ihmeteltyä, mitä nyt teen kun en mässää?? No tietysti olen roikkunut somessa, mikä ehkä yhtä typerää kuin joka iltainen mässääminen. Mutta asia kerrallaan.

Millä niitä rutiineja sitten vois rikkoa, ilman typeryyksiä? Olisko hurja ja laittais eri leikkelettä iltapalaleivän päälle vai repäisiskö ja nukkuis ilman villasukkia? Joudunko tosiaan taipumaan tappavan tylsille rutiineille, sitä olen miettinyt. Tällä hetkellä välttelen aihetta, harhautan itseäni tekemällä pieniä muutoksia. Erilainen iltapala tai jännittävä kirja, kenties joku uusi terveellinen rutiini.

Toisina päivinä nämä on helppoja juttuja, toisina mielessä hyppii tyttö tasajalkaa! Minähän en aikuisten tapoihin taivu. Mutta päivä kerrallaan.

Miten sinä piristät arkea? Kerro konstisi!

-Laura

* Facebook: melkein puolet minusta
* Instagram: melkein puolet minusta

Liian pieni takki!

Kävin tänään tauon jälkeen lenkillä. Päivät on menny sairastaessa, tiukassa on ollut tämä tauti. Vaikka ehkä lepo tuli tarpeeseen.

No tänään lähdin lenkille, pimeään ja sumuiseen iltaan. Lenkkeilin tyttöäni vastaan, joka oli kokkikurssilla. Toivon, että hän 7v kohta kokkailee ja minun ei tarvi!

Lähtiessä vetäisin päälle mustan, pitkän softshell-takin. Ostin sen pari vuotta sitten. Tiiättekö lenkkitakiksi, pitää tuulta ja tihkua, ei haittaa vaikka vähän sataa vettä. Arvoin liikkeessä kokoa, otanko sopivan vai pikkusen naftin. Koska alan lenkkeilemään välittömästi ja sitten se takki on pian iso! Sopiva olisi tietysti kivempi alussa mutta kyllä kilot sulaa niin vauhdilla, että paras ottaa pikkusen pieni takki. Makso kuitenkin 129e joten onhan se tympeää jos kohta iso. Ostin siis pikkuisen liian tiukan takin, ihan hyvä se on kun vetoketjukin menee kiinni!

Nyt aikaa on menny reilu kaks vuotta ja takki on edelleen nafti. Olen vältelly sen käyttöä, koska lenkillä perse työntää helmaa ylöspäin! Ihan oikeasti, pitkä, pikkuisen nafti takki ja iso perä, nämä ei oikein toimi yhteen. Perse  nostaa takkia ylös ja käsi vetää alas.. Tätä jatkuu koko lenkin ajan, ei kovin mieltä ylentävää!

No tänään huomasin, että takkiin on tullut väljyyttä! Vaikka ei tarpeeksi silti, edelleen perä nostaa ja käsi laskee.. Toki voisko sen laskea lisäliikkuvuudeksi? Nyt jännään sitä, että kestääkö takin vetoketju niin kauan, että takki on sopiva. Oon nimittäin saattanut repiä vetoketjua liian kovakouraisesti ja se on ottanut vähän osumaa. Mutta pitäähän elämässä jotain jännitystä olla!

Mitä tästä opimme? Ostakaa sopivan kokoisia varusteita, paljon helpompi ja kivempi silleen. Ainakin minusta tuntus.

Mutta mahtava fiilis, kun vaatteista huomaa, että kroppa muuttuu. Kohta se takkikin on sopiva, vetoketjulla tai ilman.

-Laura

* instagram: melkein puolet minusta
* facebook: melkein puolet minusta

Pullero sairastaa!

Pullero on ollut tällä viikolla kipeänä, minä siis..

Ärsyttää ennen kaikkea, koska oli niin hyvä meno tämän projektin kanssa. Siksi yritän repiä vähän huumoria otsikolla. En dissaa itseäni, jos sitä joku luulee.

Joku viikko sitten olin flunssassa, aloin lepäämään heti, toiveena että menisi nopsaa ohi. Ja tuntui menevänkin. Kunnes sitten iski moukarilla takapakkia. Vai liekkö oli uusi tauti, lapsetkin yskineet kilpaa viikkokaupalla. Tällä viikolla on ollut kuumetta, yskä on rouhea ja ääni kuin viskipullollisen jälkeen. Olen maannut sängyssä kuola poskella, turhautunut ja nähnyt unta juoksemisesta. Olen imeskellyt erittäin pahanmakusia sinkki- pastilleja, juonut litroittaan teetä hunajalla ja inkiväärillä terästettynä. Ja tosiaan nukkunut.

Vaikka osasin odottaa flunssaa, lapset sairastelleet ja tietysti paljon tauteja liikkeellä, silti olen ollut ärtynyt. Vaikka tiesin, että salitreenin aloittaminen vetää kropan sekaisin ja ehkä alttiimmaksi taudeille, olen ollut pinna tiukalla sen ajan minkä olen ollut hereillä. Aikaisemmissa projekteissa olen lopettanut flunssaan, ollut salaa tyytyväinen, että nyt se flunssa tuli! Ei voi liikkua, varmastikaan ei voi syödä järkevästi ja sama lopettaa koko homma. Nyt tietystikään en aio lopettaa, pitää vaan malttaa hetki ja jatkaa sitten. Ja syödä olen yrittänyt järkevästi ja juoda sitä vettä. Herkkujen mielitekoja ei hirveästi ollutkaan, kun ei maista mitään.

Eilen oli karkkipäivä ja pitkään tuumin kaupassa mitä otan. Vakava asia, vaatii harkintaa. Valitsin sitten suosikkikarkkeja ja suklaata. Olin vähän pettynyt illalla, kun en saanut herkkujen syönnistä mitään ihanaa slaagia! Selvästi tällä hetkellä ainakin se koukku vähän lievempänä, mutta ei sanota tätä ääneen!

Ensi viikolla tavoitteena käydä salilla ainakin loppuviikosta, lenkillä voisi käydä alkuviikosta jo hissuttelemassa. Kiva tunne ja ihan uusi, että odottaa liikkumista. Liikuntaa siksi, että rakastan itseäni, ei siksi että vihaan kroppaani!

Otahan seurantaan myös ystäväni Sinin blogi, siellä alkanut elämäntapamuutos myös! Sini kirjoittaa Pullukkablogia!

-Laura

Ps. Löydät minut myös instagramista sekä facebookista melkein puolet minusta- nimellä!